Palasimme lomalta ja niin ovat palanneet myös kiinalaiset, sen huomaa aamuisin täpötäydessä metrossa tasapainoillessa. Raketit paukkuvat edelleen satunnaisesti ja voimme todeta, että ilotulitteiden ilo katoaa nopeasti jos niitä katselee ja kuuntelee kaksi viikkoa putkeen. Suomen 12 tuntia per vuosi säilyttää sopivan odotuksen ja juhlan tunnun.

Lomalla lähinnä shoppailimme ja sairastimme. Aika tuntuu menevän nopeasti näin jälkeenpäin ajatellen. Me olemme olleet täällä kohta jo kuukauden! Viikonloppuna menimme metrolla Sanlituniin, joka on kai länsimaalaisten suosima paikka ja näkyihän niitä jonkin verran enemmän kuin täällä meidän asuinkulmilla. Se on siis yksi kaupunginosa jossa on paljon kauppoja ja varsinkin merkkiliikkeitä, mm. Adidas, Nike, Cucci, H&M ja meidän suureksi yllätykseksemme Marimekko! Monien mielikuvissa Kiina saattaa vaikuttaa halvan tavaran ihmemaalta, mutta merkkivaatteet ovat yhtä kalliita tai jopa kalliimpia kuin Euroopassa. Halvat vaatteet ovat usein kopioita tunnetuista merkeistä tai vain huonolaatuisia. Elektroniikkakaan ei ole sen halvempaa kuin suomessa, joten on jännä kuinka lähes kaikilla vaikuttaa olevan uusin malli yleensä Applen tai Samsungin puhelimista. Kuulimme, että tämä uusimman puhelinmallin hankkiminen heti sen tullessa markkinoille on arvostettua ja ihmiset tykkäävät ylpeillä sillä.

Maanantaina iltana/yönä juuri kun aloimme pikkuhiljaa parantua flunssasta, Heidi poloinen sai ruokamyrkytyksen. Söimme sinä päivänä vietnamilaisessa ravintolassa aivan mahtavaa currya (Heidi ei voi tosin yhtyä tähän mielipiteeseen). Tiistai menikin sitten sängynpohjalla ja sarjoja katsellen.

VIKAYRITYS.jpg(Anteeksi surkeat kännykuvat. Ei aina kehtaa järkkärin kanssa pelleillä ravintoloissa..)

Oikukas netti ja lämmityslaite tuovat edelleen oman lisänsä tähän selviytymiseen. Keskiviikkona lähdimme pankkiin ostamaan kaasua, koska se oli jo lähes loppu vaikka edellisellä viikolla ostimme sitä noin 14 euron edestä. Kiinassa kaikki kuten vesi, sähkö, kaasu yms. tarpeellinen ostetaan etukäteen. Laskuja ei tule postissa, eikä täällä kovin paljon postilaatikkoja tai luukkuja näykkään. Siinä vaiheessa, kun lämmityslaite piippailee, kannattaa tarkistaa kaasun määrä (meillä veden lämmitys siis toimii kaasulla) ja iltapäivällä pankkiin mennessä kannattaa varautua jonottamaan. Puolet keskiviikkopäivästä meni pankissa istuen ja sen jälkeen Papa John’sin pitsaa syöden. Taru otti halvimman pitsan minkä löysi ja sen halkaisija oli huimat 6 tuumaa. Suomessa, kun ongelma useimmiten on, ettei jaksa millään syödä kaikkea. Tällaista kuului meidän lomaviikkoomme ja töiden teko jatkuu niin kovalla innolla, että menemme sinne jopa lauantaina paiskimaan hommia!

BLOGIIN.jpg

BLOGIIN2.jpgooo.jpgwow.jpgupea.jpg

Mukavaa viikonloppua kaikille!

<3: Taru & Heidi